MEISTÄ

Helpific on verkkopohjainen tukiympäristö, minkä kautta avuntarvitsijat voivat hankkia vapaaehtoisia avustajia tai maksullisia palveluita.Helpific on ihmiseltä ihmiselle -ratkaisu, joka pyrkii vahvistamaan yhteisöllisyyttä.

Helpific sai alkunsa Tallinnassa marraskuussa 2014 järjestystä Garage48 Enable startup-kilpailusta. Yleisön suosikiksi valittu verkkoalusta Helpific tuo sosiaalialalle innovatiivisia ja toimivia tieto- ja viestintäteknologian ratkaisuja, jotka helpottavat erityistarpeita omaavien ihmisten elämää ja mahdollistavat paremman selviytymisen arjessa.

Olemme Viron vapaaehtoistyön verkoston jäsen (Vabatahtliku Tegevuse Võrgustik) ja liittyneet sopimukseen monimuotoisuuden tukemisesta (Mitmekesisuse Kokkulepe).

TEAM

Our partners

Lisäksi kehitämme jatkuvasti yhteistyötä paikallisten ja kansainvälisten julkisten organisaatioiden, järjestöjen ja yritysten kanssa.

Viron Kuurojen Liitto on antanut Helpificile tunnustuksen viestinnällisen ja kulttuurillisen saavutettavuuden tukemisesta.